11. toukokuuta 2013

Paahdetut tomaattipaprikat


Ohjeen tähän espanjalaissävyiseen herkkuun löysin Kauhaa ja rakkautta blogista klik. Paprikat sopivat loistavasti sellaisenaan syödyksi tai lihan ja kalan lisukkeeksi. Mietin, että kypsät paprikat voisi myös soseuttaa ihanaksi, tummansävyiseksi paprikakeitoksi.



TOMAATILLA JA VALKOSIPULILLA TÄYTETYT PAAHDETUT PAPRIKAT
(2-4 annosta)

2 punaista paprikaa
2 tomaattia
2 kynttä valkosipulia
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Halkaise paprikat ja poista siemenet. Jätä paprikaan kannat, sillä ne pitävät paprikan kasassa. Lorauta öljyä matalan paistovuoan pohjalle.

Leikkaa tomaatit neljään osaan ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Jaa tomaatit ja valkosipulit paprikanpuolikkaisiin ja lorauta jokaiseen hiukan oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paahda paprikoita 175-asteisen uunin ylätasolla noin 45 minuuttia.
 


21. huhtikuuta 2013

Katkarapu-avokadosalaatti yrttikastikkeella


 

Nopea salaatti syntyy katkaravuista ja avokadosta. Majoneesin tilalle tein pikaisen yrtti-öljykastikkeen. Idean salaattiin sain täältä klik.

KATKARAPU-AVOKADOSALAATTI
(ainekset/annos)

jäävuorisalaattia
1 avokado
50 g katkarapuja

Sulata katkaravut. Siivuta avokado. Revi salaatti suoraan annoslautaselle, lisää avokado ja katkaravut. Pirskota päälle yrtti-öljykastiketta.

dressing:
2 rkl öljyä
1/2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl Dijon-sinappia
1 rkl ruohosipulisilppua
suolaa
pippuria



18. huhtikuuta 2013

Avokadopastaa pastalla ja ilman

Chickling-blogin Hannan maankuulua avokadopastaa klik on tässäkin blogissa tehty ja nautittu moneen kertaan. Makuyhdistelmä on mainio, ja avokadotahna maistuu ruisleivän päällä ilman juustoja ihan sellaisenaankin.


AVOKADOPASTA
(4 hengelle) 

1 valkosipulinkynsi
½ chiliä
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl raastettua parmesaania
400–500 g spagettia

Hienonna valkosipuli. Poista chilistä siemenet, hienonna ja lisää tarjoilukulhoon. Purista sekaan limetin mehu. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaiverra sisus kulhoon. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää kulhoon suola, pippuri, oliiviöljy, yrtit sekä raastettu juusto. Sekoita ja tarkista suola.

Keitä spagetti ja ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä. Lorauta tilkka keitinvettä kastikkeen sekaan, ja sekoita spagetti kastikkeen. Raasta päälle parmesaania ja rouhi mustapippuria. Tarjoa heti.


7. huhtikuuta 2013

Kanaa Saltimbocca simppelisti

 

TV koukuttaa, erityisesti ruokaohjelmat. Aamulla tuli MasterChef tai joku vastaava kokkisota, jossa tehtiin italialaista ruokaa. Voittaja teki Saltimboccaa vasikasta, minä ajattelin kokeilla samaa kanasuikaleista. Kylkeen tein ensimmäistä kertaa kesäkurpitsatagliatellea.

Kokeilu kannatti, oli todella hyvää! Combo toimii.

KANAA SALTIMBOCCA SIMPPELISTI

300 g maustamattomia broilersuikaleita
kourallinen tuoreita salvianlehtiä
4 siivua prosciuttokinkkua
kourallinen kirsikkatomaatteja
loraus (1-2 rkl) valkoviinietikkaa
voita paistamiseen

Kuumenna nokare rasvaa, lisää kanasuikaleet ja puolet salvianlehdistä. Paista noin 8 minuuttia ja lisää sekaan ronskisti suikaloitu prosciutto. Jatka kypsentämistä vielä pari minuuttia. Lisää vähän voita, valkoviinietikka ja loput salviat. Pyörittele hetki. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla.

KESÄKURPITSATAGLIATELLE

1 kesäkurpitsa
vettä
suolaa

Pese kesäkurpitsa hyvin ja leikkaa päät pois. Suikaloi kurpitsa pituussuuntaan juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Lisää kesäkurpitsasuikaleet suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Keitä pari minuuttia. Valuta.

6. huhtikuuta 2013

Hempeän oranssi kukkakaalikeitto


Idean tähän keväisen hempeään kukkaalikeittoon sain Valion resepteistä klik. Käytin kuitenkin lihaliemikuution tilalla kanafondia ja kerman vaihdoin purkilliseen raejuustoa. Näin ohje somasti myös keveni.

PORKKANA-KUKKAKAALIKEITTO
1 kukkakaali (pienehkö)
1 porkkana
1 l vettä
1,5 rkl kanafondia
2 dl raejuustoa

Pilko kukkakaali. Kuori porkkanaja pilko palasiksi. Keitä fondilla maustetussa liemessä kypsiksi eli noin 15 minuuttia.
Soseuta keitto. Lisää raejuusto, soseuta vielä kerran. Tarjoile heti.

Koristin keiton salvialehdillä, jotka sopivat yllättävän hienosti keiton makuun. Keittoon sopisi raejuuston tilalle myös kookosmaito. Silloin keitto saisi hiukan itämaista twistiä. Taidanpa kokeilla ensi kerralla, vaikka oivallista oli näinkin.

1. huhtikuuta 2013

Heikun keikun eli pääsiäisen keikauskakku

 
Pääsiäisen kahvipöytään päätyi lapsuuden herkkukakku, äidin reseptillä leivottu keikauskakku eli ylösalaisinkakku.

KEIKAUSKAKKU

3 munaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ananasmehua (tölkistä)
150 g sulatettua margariinia
ananasrenkaita
sokeroituja kirsikoita

Voitele tasapohjainen kakkuvuoka hyvin ja ja leivitä fariinisokerilla. Valuta ananasrenkaat. Asettele vuuan pohjalle ananasrenkaat ja kirsikat.
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää jauhot ja leivinjauhe, margariinisula ja mehu. Sekoita hyvin, mutta älä sitkistä taikinaa.
Levitä taikina vuokaan ananasrenkaiden päälle. Paista 175 asteessa 35-45 minuuttia.



13. elokuuta 2012

Pätkismuffinit


Kesällä vietettiin siskon kaksospoikien 14-vuotissynttäreitä. Poikien 10-vuotiaan pikkusiskon kanssa askaroitiin tarjolle Hellapoliisin pätkiskakun ohjeella muffineita. Herkkuja olivat!

PÄTKISMUFFINIT

2 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
200 g sulatettua margariinia
140 g pss Mini Pätkiksiä
1 1/2 dl maitoa

kuorrute:
300 g tomusokeria
5 rkl kahvijuomaa

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu margariini.
Lisää myös rouhitut Pätkikset ja maito.
Kaada taikina muffinivuokiin. Paista 175 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Sekoita tomusokerin joukoon kahvia niin paljon, että koostumus on sopivan juoksevaa. Koristele.

Jos teet ohjeella kakun, niin paista se 150 asteessa noin tunti.


12. elokuuta 2012

Halloumi-kesäkurpitsapihvit


Mökillä kasvaa (liiankin) runsaasti kesäkurpitsaa, joten kaikki uudet ohjeet ovat enemmän kuin tervetulleita. Tämä ohje löytyi Yhteishyvä-lehdestä. Muutin alkuperäistä ohjetta sen verran, että lisäsin yhden munan ja paistoin pihvit uunissa. Pannulla niistä olisi varmasti tullut rapsakampia. Tämä minun versioni kävisi myös kasvislaatikon ohjeeksi.

HALLOUMI-KESÄKURPITSAPIHVIT

1 iso kesäkurpitsa
1 pkt halloumijuustoa
2 munaa
mustapippuria
(ripaus yrttisuolaa)

Raasta kesäkurpitsa ja juusto. Halutessasi voit valuttaa kesäkurpitsasta tulevan ylimääräisen nesteen pois. Lisää seokseen munat ja mausteet ja sekoita. Asettele lusikalla 9 pihviä uunipellille. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

13. toukokuuta 2012

Kylmäsavulohi-pastagratiini



Hävikistä herkuksi -teemassa lähdin katsastamaan ruokakaappieni sisältöjä. Pakastimesta löytyi kaksi puolikasta pussia kuivunutta juustoraastetta ja jääkaapista pian vanhaksi menevä kylmäsavulohipaketti. Siitä se googlaus sitten lähti. 

KYLMÄSAVULOHI-PASTAGRATIINI

300 g kuivapastaa
200 g kylmäsavulohta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1,5 rkl kanafondia
2 tl kuivattua basilikaa
tilkka öljyä
150 g  juustoraastetta
suolaa
mustapippuria 

Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä ja valuta. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit, kuullota tilkassa öljyä muutama minuutti. Lisää tomaattimurska, vesi, fondi ja basilika. Anna hautua noin 20 minuuttia. Mausta pastakastike kevyesti suolalla ja mustapippurilla. 

Sekoita kastike pastan joukkoon ja lisää joukkoon puolet juustoraasteesta. Kaada seos uunivuokaan. Asettele päälle kylmäsavulohisiivut ja ripottele päälle loput juustoraasteesta. Gratinoi 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Pastagratiinin kylkeen nakkasin ison kasan vihreää salaattia ja lohkottuja terttutomaatteja. Yksinkertaista!

Alkuperäinen resepti on Henri Alénin käsialaa ja löytyy täältä.

6. toukokuuta 2012

Grillijuustosalaatti


Suunnittelin halloumijuustosalaattia, mutta Prisman hyllystä löytyi Arlan grillijuustopaketti, joka päätyi kokeiluun.

GRILLIJUUSTOSALAATTI

erilaisia salaatteja oman maun mukaan
1 grillijuusto (paketissa on 2)
oliiviöljyä paistamiseen
1 punaposkinen luomuomena
kurkkua
kourallinen makeita kirsikkaterttutomaatteja

Revi salaatti,  pilko kurkku, tomaatit ja omena. Paista juusto runsaassa oliiviöljyssä kauniin ruskeaksi. Nauti!

Arvio: Vaikka halloumi viekin makutestissä voiton, on grillijuusto ihan syötävää. Rasvaa 29 %.



1. toukokuuta 2012

Tomaatti-vuohenjuustopasta


Chicling-blogista löysin tämän nopean ja helpon pastareseptin. Tuoretomaatteja en ole aiemmin pastaan käyttänyt, mutta jatkossa  varmasti käytän! Ihastuin pastassa myös vuohenjuuston pehmeyteen.

TOMAATTI-VUOHENJUUSTOPASTA

kuivapastaa maun mukaan

10 kpl kirsikkaterttutomaatteja
noin 1 dl pehmeää vuohenjuustoa
oliiviöljyä paistamiseen
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
suolaa

Laita pasta kiehumaan ja valmista sillä aikaa soosi.
Kuullota öljyssä silputtu sipuli ja lisää murskattu valkosipuli. Lisää neljään osaan paloitellut tomaatit ja hämmentele hetki.
Lisää soosi valutetun pastan joukkoon ja pyöräytä myllystä suolaa ja pippuria.


26. huhtikuuta 2012

Palloa ja viirua uusissa mukeissa


Aamukahvin ja iltateen saan nauttia nyt uusista mukeista. Tykkään!

9. huhtikuuta 2012

Kinkku-parsakaalipasta


Helppo ja nopea pasta syntyy melkein mistä vaan. Tänään tyhjensin pakastinta ja käytin kinkkurouhetta ja parsakaalia.

KINKKU-PARSAKAALIPASTA

täysjyväspagettia (250 g)
1 pss parsakaalia pakasteena
öljyä paistamiseen
1 sipuli
rasia savukinkkurouhetta (300 g)
2 dl ruokakermaa (15 %)
loraus vasikanfondia
pippuria

Keitä pastaa, kunnes aikaa on 3 minuuttia jäljellä. Lisää silloin sekaan parsakaalit.
Silppua sipuli. Paista öljyssä ja lisää sekaan kinkkurouhe. Kuumenna ja lisää kerma. Mausta fondilla.
Valuta pasta ja parsakaalit. Laita takaisin kattilaan ja yhdistä sekaan kinkkusoosi. Mausta pippurilla.

1. huhtikuuta 2012

Paistettu parsa öljy-etikka-soijakastikkeella


Parsaviikot jatkuvat, sillä parsa on nyt parhaimmillaan. Se on tuoretta ja napakkaa.
Tällä kertaa paistoin parsaa voissa ja tein kylkeen pienen kastikkeen, jota voi käyttää myös kevyenä dippinä.

PAISTETTU PARSA & ÖLJY-ETIKKA-SOIJAKASTIKE

tuoretta parsaa
paistamiseen voita

loraus oliiviöljyä
loraus valkoviinietikkaa
loraus soijaa

Poista napsauttamalla parsan sitkeä osa. Kuumenna voi ja paista parsoja noin 3 minuuttia, kunnes saavat kauniin värin.
Sekoita öljy, viinietikka ja soija. Lorauta parsojen päälle tai dippaa parsat kastikkeeseen.



27. maaliskuuta 2012

Taivaallinen parsa


Parsa on ihanaa. Se vain on!

TAIVAALLISEN HYVÄ JA NOPEA PARSA PEKONIIN KÄÄRITTYNÄ

tuoretta parsaa
pekonisiivuja
öljyä paistamiseen
pippuria

Napsauta parsan kova ja puiseva pää pois. Mitä tuoreempi parsa, sitä pienempi pala menee hukkaan.

Kääri parsa pekoniin ja paista öljytilkassa noin 3 minuuttia. Pyöräytä mustapippuria päälle.

Voit valuttaa parsat hetken talouspaperin päällä, niin saat liiat rasvat pois. Minä en malttanut.